
Kuka minä olen ?
Minua sanotaan naisbyrokraatiksi. Omasta mielestäni olen enemmän neljän lapsen äiti ja äitijohtajana kannukseni hankkinut. Työn ja perheen yhteensovittaminen on ollut minulle tärkeää, sillä lapsillamme on pitkät ikäerot ja äidin rooli on ollut tärkeä.
Eu byrokratian pyörteissä on vierähtänyt kymmenen vuotta. Samoihin aikoihin Suomi liittyi jäseneksi Euroopan Unioniin. Minut on leimattu naisliikkeenjohtajaksi, joka tuleee eurooppalaisilta virkaveljiltäni ja -siskoilta. En ole feministi vaikka jostakin saattaisi tuntuakin siltä. Tasa-arvo on minulle tärkeä ja sen eteen haluan tehdä töitä. Olen myös tunnistavinani itsessäni uranaisen piirteitä, sillä halu kehittyä ihmisenä ja oppia uusia asioita on valtava. Tämän päivän Suomessa nuoret miehet tarvitsevat yhteiskuntamme erityishuomion. Naiset menevät lujaa. Suurin osa Suomessa valmistuvista lääkäreistä on naisia. Myös pappius on naisistunut kovaa vauhtia.
Kohokohta työssäni
Virkanaiseuteni kohokohta olivat syvät yhteistyömuodot Ranskan Leader viranomaisten sekä Ranskan, Limousinin maakunnan politikkojen kanssa. Poliittinen asemani Suomessa ja Kainuussa on avannut uskomattomia ovia Euroopan tasolla. Samalla se on vienyt minua yhä enemmän eteenpäin ranskalaiseen kulttuuriin ja Eu byrokratian tuntemiseen. Olen tykännyt työstäni. Minussa on hullunrohketta tarttua uusiin asioihin ja tehdä sitä intohimolla. Täytän ensi kesänä 50 vuotta.
Ikä laittaa minut ajattelemaan, että nyt on tartuttuva niihin asioihin joissa viisikymmppistä tarvitaan. Naispuheenjohtajista on pulaa. Olen myös hakeutunut opiskelemaan johtajuutta ja ranskankieltä. Haluan vielä näyttää kynteni näissä asioissa. Perheeni on kasvanut siihen, että äiti tulee ja lähtee. Tämä vuorotteluvapaa vuoteni on antanut minulle aikaa viettää nuorimmaisemme kanssa ja huoltaa itseäni. Viisikymmppinen nainen tarvitsee myös huoltoa. Työelämän tahti on sen verran tiukkaa, ettei siinä lapsia kasvatella sivussa. Omakin huolto jää helposti sivuseikaksi, jos ei kuuntele itseään. Aika juniorimme kanssa on ollut upeaa. Tässä äitikin on oppinut uusia asioita läksyjen kuulustelun yhteydessä.
On niin helppo yhtyä toteamaan pojat on poikia, mutta ihania sellaisia.
Harrastuksista driveä!
Lukeminen on perheemme yhteinen harrastus ja se myös näkyy meissä. Joskus sitä miettiikin, että kuka ne kotityöt tekee, kun itse unohtuu lehtien pariin. Mieheni sanoo, minun vielä jopa keskustelevanikin lehtien kanssa. Eu byrokratian myötä paperien pyörittely on tullut minua lähelle.
Kesän aikana olen käynnistänyt uuden harrastukseni pyöräilyn ja Paltaniemen ympäriajon. Tarkoituksenani laajentaa sitä Kajaaniin ja naapurikuntiin. Täytyy muistaa pukeutua hyvin syksyisellä säällä, ettei vaan vilustuisi. Aloitimme mieheni kanssa kilpatanssin. Olen tanssinut nuoruudessani tanhuja ja jopa kilpaillutkin kouluni opettajan johdolla. Olen kasvanut körttiyhteisössä ja tanssiminen ja körttiläisyys ovat eläneet sulassa sovussa. Olen nykyäänkin ahkera seuroissa kävijä ja Nilsiän Aholansaari on lähellä sydäntäni. Jälleen yksi tyttäristämme kävi rippikoulunsa Aholansaaressa ja pääsin nauttimaan Paavon pirtin tunnelmasta. Miten monta kertaa olen kuurannut tuon pirtin ja aina se tuoksuu yhtä hyvältä. Olen ollut kiinnostunut kirkoista. Työmatkoillani olen tutustunut katolisiin messuihin Euroopassa ja nauttinut kokemastani. Tämän haluaisin antaa monen muunkin kokea.
Muutosagenttina Kajaanissa ja Kainuussa
Lapsiperheet ja nuoret ovat lähellä sydäntäni, sillä molemmat tarvitsevat meidän päättäjien huomiota. Lapsiperheet tarvitsevat tukea ja apua arkipäivän tilanteisiin ja nuoriso vastaavasti itsenäistymisvaiheessa muuttaessaan pois kotoa. Kaupungin ja maakunnan on tultava nuoria vastaan heidän hakiessa ensimmäistä työpaikkaansa. On myös aika suunnata katseet Kajaanin kaupunkiin. Kajaaniin on laadittava pitkän aikavälin suunnitelma kaupunkinsa kehittämiseksi. Kajaani tarvitsee uimahallinsa ja se tulee sijoittaa lähelle muita urheiluaktiviteettejä.
Kaukametsän kulttuurimiljöötä on rakennettava kulttuurisena ympäristönä sekä tehtävä kohteesta matkailijoiden vetonaula. Kauppakadusta tulee tehdä kaupunkilaisille ja matkailijoille ajanvietepaikka, jossa ruokailustakin voi nauttia ympärivuotisesti taivasalla.
Lentoliikenteen elävöittäminen on Kainuun tulevaisuuden kannalta elintärkeä asia. Tarvitaan lentovuorojen lisäämistä Kajaani -Helsinki välille, joilla turvataan elinkeinoelämän yhteydet ulkomaailmaan. Pääkaupunkiseudulla opiskeleville kainuulaisnuorille tarvitaan halppislentoja, joilla nuorisomme pääsee käymään kotikonnuillaan. Samalla satsataan maakunnassamme paluumuuttoon. Kainuu tarvitsee nuoria, perheenperustamisiässä olevia ihmisiä työmarkkinoilleen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta työllistäjänä!
Maakunnallisena sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä olen päässyt kokemaan sen valtaisan työmäärän, joka meillä on ollut käsiteltävänämme lähes viikoittain lautakunnassa. Työ on ollut arvokasta, sillä se on koskettanut laajasti kainuulaisten hyvinvointia. On ollut nähtävissä myös oman aktiivisuuden lisääntyminen ja ihmisten halu tarttua oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Aktiivisuus on kainuulaisen ihmisen motto elämänkaaren eri vaiheissa.
Nuorisolle on tärkeää antaa terveen elämisen malli jo kotona, sillä sen varaan on helppo rakentaa oma elämä. Sieltä ne vanhempien opit myös kumpuavat mieleen, kun oman pesän rakentaminen alkaa.
Lopuksi haluan toivottaa aurinkoista mieltä tulevan syksyn kaamokseen!
Olen ehdolla sekä kunnallis- että maakuntavaaleissa.
Äänestysnumeroni ovat
Maakuntavaalit: 449
Kuntavaalit:
87 |